31.7.2005 22:49 Tomi Junnila

Lähes kaksi kuukautta onkin jo kulunut edellisestä päivityksestä, ja nyt alkaa talo olla jo melko lailla kasassa - sisältä puuttuu enää takka (tulee vajaan kahden viikon kuluttua), suurin osa lattioista (joiden asentaminen aloitettiin tänään), keittiön seinälaatat ja epälukuinen määrä sekalaista pikkusälää (talouspaperitelineet yms). Pihan puolella tehtävää vielä riittää, sadevesijärjestelmä on asentamatta, samoin routaeristeet, maantäytöt ovat myöskin kesken. Kellari on myöskin pahasti kesken, mutta sillä ei olekaan mikään kiire.

Rakentaminen on ollut melkoinen urakka, vaikka pääosa töistä onkin teetetty. Suunnattomat kiitokset Mikolle, Janille, Simolle, Petralle, Timolle, Tuomakselle ja Veli-Matille, jotka olivat suureksi avuksi kiireellisissä ja vielä kiireellisemmissä talkoohommissa. Aikataulu meni loppujen lopuksi äärimmäisen tiukille, vielä 15 minuuttia ennen pystytyksen alkamista nosti kaivinkone noin 20 tonnia hiekkaa kellariin (tätä olisi ollut varsin raskasta tehdä kositten kun talo on jo päällä). Muutkin hommat saatiin tehtyä melko lailla viime tipassa, päivääkään ei jäänyt löysää. Hanne löysi itselleen pari uutta kutsumustyötä: slammaus ja pikikaistan asentaminen, joista viimeksimainitun saimme hoidettua yhdessä hujauksessa kun keksimme tehokkaan tekniikan.

Mutta nyt on jo sauna testattu pariin otteeseen, grillikin viety paikalle, pakastimessa ja jääkaapissa täytettä (mustikoita ja kokista) ja uunillakin on parit pizzat lämmitetty. Varsinkin Ville on ollut innoissaan päästessään vapaasti ryömimään pitkin lattioita, kun tilaa on ollut nykyisen noin 2 neliömetrin sijaan huonekaupalla.

Takan pitkä toimitusaika on nyt aiheuttanut, että jouduimme lykkäämään muuttopäivää elokuun alusta sen loppupuolelle. Muutto on siis sunnuntaina 21.8. Varautukaa henkisesti, kirjat on pyritty pakkaamaan pieniin laatikoihin. :-)

Edit 30.9.2005: Kuvat siirretty galleriaan.

talo/20050619-181434-6028.jpg

talo/20050625-203535-6041.jpg

talo/20050625-203609-6042.jpg

talo/20050625-203732-6045.jpg

talo/20050629-061841-6058.jpg

talo/20050629-062817-6063.jpg

talo/20050629-065331-6064.jpg

talo/20050629-065908-6067.jpg

talo/20050629-183144-6088.jpg

talo/20050706-071244-6089.jpg

talo/20050706-071718-6097.jpg

talo/20050720-161536-6138.jpg
Lähes tämänhetkinen tilanne (takan pohja ja palomuuri eivät vielä näy kuvassa). Tapetit paikoillaan, laminaatit eivät (tällä hetkellä kaksi huonetta lähes valmiina).

talo/20050720-161559-6139.jpg