30.3.2005 11:52 Tomi Junnila

Taloprojektista ei ole tullutkaan pahemmin blogattua. Talven aikana on tontilla räjäytelty ja tie tontille rakennettu. Nyt keväämmällä on tontilla tehty maansiirtotöitä, ja ensimmäinen kunnon sotku on onnistuttu aikaansaamaan.

Maansiirtofirma oli ilmeisesti käsittänyt väärin vastaavan mestarin ohjeet, ja rakensi tontille valtavan keon soraa. Kaikkiaan tontille oli tuotu 475,2 tonnia soraa, ja se oli levitetty tasaiseksi kerrokseksi talon paikan alle. Ongelmana on, että meille piti tulla tuonne talon alle harkkoperustukset, jolla toteutetaan hieman vajaakorkuinen kellari. Kylmään kellariin mahtuisi sitten pitkäaikaisvarastoimaan ylimääräisiä tavaroita sekä esimerkiksi polkupyörät. Nyt kun tuo oli tehty tasaiseksi, ja aivan liian korkeaksi, ei ollut mitään mahdollisuutta tuohon, mutta sora oli silti myös sikäli väärin, että tontille ei olisi voitu tuoda edes Älvsbytalon vakioperustuksia.

Havaitsimme muutama viikko sitten tontilla käydessämme tuon keon ja aloimme epäillä jonkin olevan pielessä. Soitimme vastaavan tontille, ja hän totesi että tuo todellakin on aivan väärin. Vastaava sopi maansiirtofirman kanssa, että nämä korjaavat vian takuutyönä pääsiäistä edeltävällä viikolla. Pääsiäisen alla vastaava kertoi, että maansiirtofirma oli soittanut hänelle ja kertonut etteivät pysty kaivamaan enempää kun tulee kallio vastaan. Vastaava kävi tontilla katsomassa ja totesi, että tällä kertaa he olivatkin kaivaneet tontille kuopan keskelle talon paikkaa.

Kävin sitten viikonloppuna itsekin ihmettelemässä mitä tuo kuoppa tarkoitti, ja tontille todellakin oli kaivettu noin 5 x 5 m kuoppa, syvyydeltään kallioon asti eli syvimmältä kohdaltaan noin 1,5 m. Itse en pysty kuvittelemaan mitä firma on ajatellut kuoppaa kaivaessaan, ehkä ovat arvelleet että olohuoneeseemme tulee sisäuima-allas tai jotain. :-)

Maansiirtofirman pitäisi tulla taas tällä viikolla korjaamaan korjauksiaan, saas nähdä mistä ensi viikonloppuna pääsee kertomaan. Mitään vakavaa tässä ei nyt ole päässyt tapahtumaan, kun korjaukset eivät meille maksa mitään, mutta jos korjausten korjaukset vielä pitkään venyvät niin meille uhkaa tulla kiire perustusten rakentamisen kanssa (vielä ei ole kiire, mutta väkisin kuluu pari viikkoa noiden maansiirtotöiden valmistumisesta siihen, että päästään hommiin).

Se kyllä vähän mietityttää, että onko tontille nyt tuotu liikaa soraa. Se ei ole mitään ilmaista tavaraa, kuljetuksineen sora maksoi 9,23 €/tonni (sis. ALV), ja pikaisen arvioni mukaan 200-250 m² alueelle oli tuotu vähintään 20 cm liian paksu kerros, eli noin 40-50 m³ ylimääräistä soraa. Massaltaan tuo on noin 80 tonnin luokkaa, eli siis noin 700 € luokassa pyöritään (maansiirtofirman laskun mukaan kaikki sora maksoi kuljetuksineen vajaat 4400 €, ja koko lasku oli reilu 8700 €, eli ihan merkittävästä osasta koko laskun summaa tässä puhutaan). Tosin vastaavan mukaan talon alle laitettu liikasora on sijoitettavissa kätevästi muualle tontille, eli ylimääräistä soraa ei välttämättä ole lainkaan. Saas nähdä myymmekö syksymmällä halpaa kiveä...

Edit 30.9.2005: Kuvat siirretty galleriaan.

talo/20050324-165123-5877.jpg

talo/20050324-165144-5878.jpg


2 kommenttia

Tomi
31.3.2005 09:00

Kävimme tontilla uudelleen eilen, ja nyt tuon montun koko oli kaksinkertaistunut, mutta muuta ei ollut tapahtunut. Kuoppaa oli laajennettu talon poikittaissuunnassa (edelleenkin kallioon asti). Tontilla pääsiäisen yli ollut kaivinkone oli myös poistunut tontilta, toivottavasti ei lopullisesti...

Aino
1.4.2005 22:35

Peräti mielenkiintoista meininkiä... Toivotaan sormet ristissä että mokat saadaan korjattua pian. Menen itse katselemaan asuntoja huomenna ja sunnuntaina :)