8.11.2003 23:03 Tomi Junnila

Pääsimme ehjin nahoin takaisin Turkuun, ja matkatavaratkin kulkivat mukana. Saimme jopa pääosin purettua ne, mutta joillekin tavaroille pitää vielä keksiä sijoituspaikat. Kirjoja tuli loppujen lopuksi hommattua noin 25...30 kpl eli vain reilu puoli hyllymetriä. Alamme kai käydä vanhoiksi. Kirjojen lisäys kirjatietokantaan alkaa jossakin vaiheessa kunhan saadaan hiukan paristoja ladattua matkan jäljiltä.

Käyn lähipäivinä myös matkan aikaiset postaukset läpi ja korjaan niiden pahimmat kirjoitusvirheet yms. Kommunikaattorilla oli hiukan työlästä tehdä postauksia, kun näppäimistö on turhan pieni, näppäintuntuma ei ole paras mahdollinen, näytölle mahtuu vain vähän tekstiä, ja GSM-datan yli tiedonsiirto on "melko" hidasta. No, kohtuuhyvin tuon sai kyllä hoidettua kunhan ensin keksimme että se postaus voidaan kirjoittaa ensin vaikka kommarin teksturilla ja copy-pastettaa se vasta sitten WWW-lomakkeelle (ja tähän "mullistavaan" keksintöön meillä kului pari päivää - no ehkä olimme keskittyneet johonkin muuhun). 9210:n selain kun ei osaa pilkkoa rivejä textarea-kentissä. 9210i ja sen Opera-selain voisi olla tuossa parempi.

Inboxini sain myös tarkistettua määräajoin IMAP4:n (+TLS) avulla, mutta vasta matkan päällä hoksasin, että olisi kannattanut virittää procmail erottelemaan automaattimailit omaan folderiinsa, jolloin inbox ei olisi kasvanut aivan mahdottomiin mittoihin matkan aikana. Maililistoista jäin pimentoon reissun ajaksi, kun niitä en viitsinyt lähteä synkkaamaan. Yhteensä maileja oli reissun aikana tullut vain 302 kpl, joka on yllättävänkin vähän.


1 kommentti

Tomi
9.11.2003 19:23

Kirjamitasta näköjään unohtui vielä repuista purkamatta jääneet kirjat sekä sarjakuvat. Uusi saldo on noin 32 teosta eli 76 hyllysenttimetriä.