1.11.2003 23:27 Tomi Junnila

Englantilainen aamiainen hotellissa (Alhambra Hotel) oli loistava. Siihen kuului pekonia, papuja, häränsilmä, paistettua tomaattia ja paahtoleipää, ja sillä jaksoikin hyvin iltapäivään saakka. Aamiaisella kuulosti olevan myös toinenkin suomalaispariskunta, muttemme keksineet mitään sanottavaa heille joten emme sitten myöskään menneet tervehtimään heitä.

Päivän varsinainen ohjelma alkoi metrolipun ostolla (7 päivän travelcardia ei sitten saa automaatista), jonka jälkeen siirryimme keskustaan Forbidden Planetin megastoreen. Se ei ollut vielä auki joten kävelimme Tottenham Court Roadille ja hommasimme Bordersilta yhden Iain Banksin (ilman M:ää :-)), Jeffrey Eugenidesin Middlesexin ja yhden Dilbert-kirjan. Tähän mennessä FP:kin oli jo auennut, joten siirryimme takaisin Shaftesbury Avenuelle. FP:stä mukaan tarttui viimeinen meiltä puuttunut Iain M. Banks eli Against a Dark Background, James Lovegroven The Hope, ja SFX:n lokakuun numero LOTR-spesiaaleineen.

FP:stä lähdimme East Endiin kiertelemään. Tuolla kävimme Lonely Planetin (ja prinssi Charlesin) suosittelemassa mutta edullisessa Aladin-ravintolassa, jonka tandoorikana ja -mixed grill olivat hyviä mutta hieman tottuneestamme poikkeavia - toisaalta tähän mennessä jokainen syömämme tandoorikana on ollut aivan erilainen.

Palasimme hotelliin ja pienen lepohetken jälkeen menimme toiselle jokea Waterloon aseman lähistölle, josta muistimme yhden edullisen kirjakaupan (Bookcase Two). Täältä taas tarttui mukaan lisää Iain Banksiä ja yksi Gwyneth Jones.

Tämän jälkeen alkoikin jo hämärtää, ja hotellille paluun jälkeen siirryimme yksille lähistöllä olevaan The Rocket-pubiin. Pubin valitseminen oli hiukan hankalaa, ja lopulta päädyimme tähän pubiin sen nimen perusteella - pubi, jonka nimi on The Rocket, ei voi olla huono. :-) Pubi olikin ihan ok, lähinnä opiskelijapaikka.