1.2.2006 22:44 Tomi Junnila

Turun Science Fiction Seura ry:n sivut muuttivat juuri uuteen osoitteeseen, www.tsfs.fi. Tämä tarkoittaa, että pääsen lopultakin taas päivittämään niitä kohtuullisella työmäärällä.

Vanhoilla sivuilla (tsfs.utu.fi) on edelleenohjaus, mutta se ei vielä oikein toimi. Esimerkiksi etusivu näkyy vielä vanhan osoitteen kautta, muttei kunnolla kun sen viittaamat sivut ovat jo siirtyneet. Edelleenohjaus on myös mallia hölmö, kun en pikaisesti saanut parempaa yliopiston palvelimilla toimivaa ohjausta tehtyä.

Mikäli jollakulla on linkkejä vanhoille sivuille, pyytäisin päivittämään linkit.


3 kommenttia

Tero
2.2.2006 11:51

Linkkejä on paljonkin, vanhoissa blog-postauksissa joita tuskin tulee päivitettyä. Uudelleenohjaus maailman tappiin vähintään etusivulta olisi siis pop. Asiasta toiseen: tämän blogin RSS-feedissä näkyy ärsyttävästi vain pätkä tekstiä.

Tomi
2.2.2006 23:53

Jep, uudelleenohjaus on tarkoitus laittaa. Nyt se on jonkinlaisessa kunnossa, eli 404-virhesivu on skripti joka ohjaa vastaavaan sivuun www.tsfs.fi:ssä. Etusivun uudelleenohjaus oli hankalampi koska mikäli index-sivua ei ollut, SunONE näytti hakemistoluettelon. Kirjoitin tuohon toisen skriptin (jostakin syystä tuo 404-skripti ei kelvannut), joka antaa saman tien virhekoodiksi 301 etusivulle. Tämän blogin pitäisi nyt antaa feedissä artikkelien koko teksti.

Tomi
6.2.2006 23:02

Nyt on alkuperäisessä osoitteessa hiukan parempi uudelleenohjaus, tosin se antaa virhekoodiksi 302 eikä 301. Mutta skriptejä ei sentään enää tarvita.