2.10.2004 22:49 Tomi Junnila

Nyt jaksan minäkin jo hiukan pidempää postausta kirjoittamaan, joten voin hiukan tarkemmin kertoa tapahtuneista. Eli, eilen aamulla Hanne herätti minut klo 5.45 paikkeilla, kun hänellä oli lapsivesi tullut noin varttia aiemmin, ja tuon jälkeisenä aikana ollut kahdet tai kolmet supistukset. Nappasimme tavarat mukaamme ja lähdimme TYKS:iin, jonne pääsimme noin kymmentä yli kuudeksi.

Sairaalassa kuitenkin havaittiin, että supistukset eivät olleet vielä varsinaisia synnytyssupistuksia, eli avautumisvaihe ei ollut vielä alkanut, mutta meidät siirrettiin kuitenkin synnytyshuoneeseen, jonne jäimme odottamaan lääkäriä, joka sitten päättäisi siirretäänkö Hanne vuodeosastolle odottelemaan synnytyksen alkua vai mitä tehtäisiin. Lääkäriä odotellessa supistukset alkoivat käydä hieman kivuliaiksi, joten Hanne meni suihkuun, joka helpotti oloa hiukan, ja ilmeisesti sitten laukaisi synnytyksen kunnolla käyntiin niin, että kun lääkäri noin klo 8.15 pääsi kierroksellaan meille asti, oli Hanne jo lähtenyt avautumaan noin 3 cm verran.

Tämän ansiosta Hannelle voitiin antaa epiduraalipuudutus (supistukset alkoivat jo olla erittäin tuskallisia varsinkin selkäpuolella), ja anestesialääkäri pääsikin sektiosta paikalle pian yhdeksän jälkeen. Pian puoli kymmenen jälkeen epiduraali alkoikin jo vaikuttaa ja Hannen olo parani sen verran, että itse pystyin kymmenen maissa poistumaan hetkeksi ruokaostoksille. Päivän ateria muodostui minulla kirjolohisalaatista ja mikropizzasta (illalla kotiin lähdettyäni haukkasin vielä grilliltä nakkisämpylän), Hannen ruoat jäivät ennen Villen syntymää nestemäisiksi, eli jugurtteihin, sosekeittoihin ja vastaaviin.

Puolilta päivin avautuminen oli edennyt noin viiteen senttiin, mutta epiduraalin vaikutus alkoi heiketä, ja hoitaja tuli "viime tingassa" hätiin asentamaan epiduraalipumpun, joka auttoikin taas paljon. Kahden jälkeen - palattuani autoa viemästä - kivut alkoivat taas lisääntyä, kun avautumisen kanssa oltiin noin seitsemässä sentissä. Kätilö laittoi Hannelle selkään akvarakkulan, joka lievitti kipua hiukan muttei kuitenkaan kovin paljoa. Pystyssä olo tuntui tehoavan parhaiten myös kipuun, ja neljältä alkoi Hanne olla käytännössä täysin avoimena. Tämän jälkeen piti vielä jonkin aikaa yrittää saada viimeiset millit auki kävelemällä, muuten seisoskelemalla ja säkkituoliin nojailemalla, sekä lisäksi vielä tipan avulla, mutta siinä puoli viiden ja viiden välillä alkoi sitten ponnistusvaihe. Tarkka ajankohta on jostakin kumman syystä jäänyt meillä molemmilla hiukan pimentoon...

Ponnistusvaihe kävi varsin hankalasti, se vain venyi ja venyi, ja vaikka tipan annosta lisättiin ja muutenkin mahdollisimman paljon auteltiin, niin Ville ei vaan tahtonut mahtua ulos. Väliliha piti leikata, mutta tämäkään ei vielä riittänyt, vaan sekä Hanne että Ville alkoivat uupua. Jossakin vaiheessa huone olikin sitten yht'äkkiä täynnä kätilöitä ja lääkäreitä, ja muutaman supistuksen kanssa jouduttiin auttamaan jo imukupillakin, jotta Ville saatiin ulos.

Hanne menetti operaatiossa jonkin verran verta, kun välilihan leikkauksen yhteydessä joku verisuoni alkoi vuotaa verta, ja Hannelle valutettiinkin litran verran nestettä menetetyn puolen litran verimäärän tilalle. Kaikesta huolimatta minä onnistuin olemaan pyörtymättä, ja sain jopa leikattua Villen napanuorankin sujuvasti. Kun Ville oli punnittu ja annettu Hannelle syliin, otettiin vielä istukka (450 g) pois ja harsittiin Hanne kasaan. Tämän jälkeen sainkin sitten minä vuorostani Villen syliini, ja pääsin pesemään Villen. Tämäkin tuntui sujuvan ihan kätevästi. Tämän jälkeen kävin vielä pikaisesti asentamassa synnytysosaston ilmoitustaululla olevaan sukkatauluun Villen sukan, ja Hanne siirrettiin yläkertaan vuodeosastolle (osasto 310, huone 15 - vierailuajat ovat joka päivä klo 18-19 ja lisäksi sunnuntaisin klo 14-15, vierailuaikojen kanssa ollaan osastolla melko tarkkoja, jotta äidit pääsevät myös lepäämään).


2 kommenttia

Tanja
28.11.2005 18:54

Kivat sivut, oikein mukavia muistoja, muistan poikani syntymän ja odotus ajan ja näinäkin päivinä ihanasti muistelen sitä kaikkea. poikani syntyi 5.11.04. Oikein hyvää jatkoa teille

Ukkola Mari
10.10.2007 09:38

Tulee jokseenkin oma synnytys kokemus mieleen poika 3.5kg 51cm syntyi 3.10.04 Tuskanen 15H synnytys tajukin poissa ebiduraalia laittaessa ,mutta poika syntyi viimein kivikuppi avustuksella . " ihmettelimme molemmat , minä ja pasi miksi ei isi saanut napanuoraa katkasta . Seuraavana aamuna meille kerrottiin että napanuora oli ollut 4 kertaa pojan kaulan ympärillä .